lauantai 26. huhtikuuta 2014

Pihakökkä

Keskiviikko- ja torstai-iltana, 23.-24.4., pidettiin koulumme vanhempainyhdistyksen järjestämä pihakökkä. Kökässä oli monenlaista puuhaa: asennettiin Lappsetilta tilatut leukapuomit, käsiteltiin ulkovarasto puunsuojamaalilla, asennettiin ulkovarastoon seinähyllyjä sekä uudelleenjärjesteltiin pihan istutuksia. Kökkäväkeä oli saapunut mukavasti paikalle. Jokaiselle löytyi tekemistä. Erityisen suurena apuna oli Timo Yli-Kokko ja hänen traktorinsa ja kaivurinsa. Kiitos!

Kuvat kertokoon, mitä kökässä tehtiin!

KESKIVIIKON PUUHIA:





Kaksi kukkapenkkiä purettiin ja isot reunakivet aseteltiin puukoulun eteen penkeiksi ja kasvit istutettiin uuteen paikkaan. Näin koulumme välituntipihasta tuli hitusen leveämpi esimerkiksi erilaisia pelejä varten.


Välissä oli myös aikaa vähän hassutella ja siitäkös lapset tykkäävät.

TORSTAIN PUUHIA:


Turvahiekkaa laitettiin ainakin tarpeeksi. :-)











Ja sitten heti testiin!






Seuraavana päivänä testaajia riitti ihan jonoksikin asti.













Uusia suunnitelmiakin jätettiin muhimaan. Rupesimme nimittäin vanhempien kanssa miettimään pihan jatkoremonttia. Keskellä koulumme pihaa on kaarisilta, kukkaistutuksia ja lipputanko. Suunnittelimme, että nämä voisi siirtää pihan reunoille esimerkiksi puukoulun vieressä olevalle nurmikkoalueelle. Kunnalta tulemme saamaan kaksi tasapainopuomia, jotka voisi myös asentaa pihan reunaan. Näin itse pihaan tulisi kunnon pelialue. Se olisi varmasti oppilaistakin erittäin toivottavaa, vai mitä oppilaat tuumaavat?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti